Metsässä on hiljaista ja vehreää. Ilta-aurinko osuu kasvoihini lämmittäen. Ympärilläni on rauhallista ja pohdin, voiko tältäkin tuntua?

Ansat, jotka viritit, ovat poissa. Kovien käpyjen osumat saadaksesi huomioni takaisin sinuun. Karhunraudan syvät viillot. Köydet, jotka kiertyivät niin lujaa ympärilleni, etten ole voinut kunnolla hengittää. Olen pudonnut saniaisten seassa olevaan ansaan, josta olet tullut prinssinä minua pelastamaan. Pelastamaan, kunnes olet irrottanut otteesi. Joka ikinen kerta.   

Nyt sammaleet ovat peittäneet syvät viillot. Osaan katsoa, tunnustella ja väistellä asettamasi ansat ja esteet. Prinssipukusi on muuttunut ruman olion kokonaiseen muotoon. Kuin tuhopolttaja astuit metsääni ja pyrit polttamaan kaiken, mitä olin luonut ja unelmoinut vielä saavuttavani. Itseäsi täynnä, kuvitellen olevasi jollakin tavalla parempi ihminen!  Lupauksia, jotka jäivät naavan lailla minuun roikkumaan!! Sanat kuin ripotellut myrkkymarjat, jotka yrittivät johdattaa minua metsääsi!!! Metsään, jossa harmaus ja hauraus kuiskivat korvaan ja kuihduttavat ihmisen kokonaan!!!! KUINKA SINÄ SAATOIT?!

Linnunviserrys palauttaa minut takaisin vehreyteen ja hiljaisuuteen. Putoan polvilleni. Polku edessäni on kirkkaampi kuin koskaan. Muurahaiset näyttävät tietä oikeaan suuntaan. Puron solina saa minut itkemään onnesta, illan lämmin tuuli nostaa minut ylös ja lähden juoksemaan kohti auringonlaskua. Takaani kuulen, kuinka oksat rasahtavat. Tällä kertaa en jaksa välittää.